Ajankohtaista

Kallion seurakunnan sateenkaarityö juhlii tänä vuonna 20 vuotista taivaltaan. Perjantaina 14.6. piispa Teemu Laajasalo palkitsi sateenkaariyhdistys Malkus ry:n, Kallion seurakunnan sateenkaarityön sekä Helsingin...

Nykynuorison silmissä uskonnon merkitys jokapäiväisessä elämässä on muuttunut vahvasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi moni nuorista ei välttämättä edes pidä itseään uskovaisena, vaikka heidät...

Kallion seurakunnan pitkäaikaisin rovasti, viime elokuussa eläkkeelle jäänyt pastori Riitta Männistö, kuoli viime lauantaina 1.6.2019 sairauden uuvuttamana. Seurakuntalaiset voivat jättää omaisille surunvalittelunsa ja muistamiset Riitta...

Taiteilija Matti Pekosen Vaivaismummo saapui Kallion kirkkoon kesävieraaksi. Vaivaismummo-patsas on tämän päivän tulkinta vaivaisukkoperinteestä, joka kukoisti erityisesti Pohjanmaalla 1600-1800 luvuilla. Tällä hetkellä vaivaisukkoja...

Uskominen tekee hyvää - uskonnot myös pahaa   Yleisradion dokumenttielokuva ”Uhrit – Kun usko sammuu” avaa merkittävän keskustelun hengellisestä väkivallasta ja siitä, kuinka uskonnon varjolla...

Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla, jolloin kuljemme Jumalan Pojan jalanjäljissä kohti kuoleman pimeyttä ja sen jälkeen koittavaa iankaikkista valoa - voittoa synnin ja...

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto on suorittanut kokouksessaan kappalaisen vaalin ja valinnut seurakuntaan kappalaisen eläkkeelle siirtyneen Riitta Männistön tilalle. Kappalaisen virkaan valittiin Petri Patronen. Kappalaisen valinnassa painotettiin...

Tervetuloa mukaan Kallion seurakunnan iltapäiväkerhotoimintaan 1.-2. luokkalaisille. Kerhopisteemme sijaitsevat Suonionkatu 7 B:n kerhotilassa (1. luokkalaiset), Siltasaarenkadun kerhotilassa (2. luokkalaiset) ja Kallion ala-asteella (1. ja...

Päiväkerho on 3-6 vuotiaiden lasten kohtaamispaikka, jossa on tilaa iloille ja suruille, laululle, leikille, askartelulle ja eväiden syönnille. Välillä rauhoitutaan ja hiljennytään kuuntelemaan...

X